perjantai 17. maaliskuuta 2017

Mihin suuntaan tietotekniikan käyttö on kehittynyt 20 vuodessa?

Tänään tuli mieleeni pohtia, miten tietotekniikan tietyt käyttötapaukset ovat muuttuneet 20 vuoden aikana. Kun miettii pelkkiä laitteita, kehitys on tietenkin ollut suurta varsinkin mitä tulee siirrettäviin laitteisiin. Käyttäjäkokemuksen perusteella suunta ei ole kaikilta osin yhtä selkeää. Alla esitän kolme esimerkkiä alueista, jotka ovat mielestäni menneet huonompaan suuntaan, parempaan suuntaan tai ei pysyneet suunnilleen paikallaan. Kaikki esimerkit liittyvät jollain tavalla ihmisten väliseen viestintään, jolloin on enemmän tai vähemmän pakko käyttää tiettyjä välineitä; pelkästään henkilökohtaiseen käyttöön voisi aina valita niitä aiemmin hyväksi havaittuja eikä taantumista tarvitsisi tapahtua.
Toisensuuntaiset näkemykset ovat myös erittäin tervetulleita.

Ennen oli kaikki paremmin

Chat-keskustelu (tekstipohjainen)

1997: IRC

Maaliskuussa 1997 pikaviestinnän ainoa vaihtoehto oli suomalaisen Jarkko Oikarisen kehittämä Internet Relay Chat. Vasta saman vuoden toukokuussa julkaistaisiin AOL Instant Messager, joka sitten muuttikin koko paradigman. IRC oli käyttäjän kannalta varsin toimiva ratkaisu; kahdenvälisen reaaliaikaisen viestinnän lisäksi sinne saattoi jättää kanavia, joille aiheesta kiinnostuneet saattoivat ad hoc liittyä. Tietyillä ratkaisuilla myös IRC-kanavalla saattoi pysyä vaikka ei ollut koneen ääressä, joilloin muuten ohi menneet viestit saattoi lukea myöhemmin. Käyttäjän kannalta hyvin toimiva ratkaisu, joka tuki suunnatun viestinnän lisäksi spontaaneja tai pitkäaikaisia saman aiheen ympärille koottuja keskusteluja, jotka saattoivat nekin olla avoimia tai suljettuja.

2017: Microsoft Office Communicator / Lync

Vaihtoehtoja on 2017 useita, myös IRC, mutta puhun nyt siitä, mitä itse käytän. Microsoftin pikaviestin integroituu sujuvasti Exchangeen ja on suhteellisen helppo käyttää niin kauan kun haluaa lähettää viestin yhdelle käyttäjälle. Toisen lisääminen keskusteluun ei olekaan niin helppoa, ja avoimen/suljetun ryhmän kokoaminen aihepiirin ympärille ei onnistu (toki Microsoftilla on ratkaisuja tähänkin). Jos toisella ei ole ohjelma auki, viestiä ei voi lähettää lainkaan. 

Tuomio: Molemmat ovat suhteellisen helppokäyttöisiä, mutta IRC on monipuolisempi ja tukee useampaa käyttöskenaariota. Kehitys on vienyt jonkin verran huonompaan.

Tiedostojen jakaminen ja muokkaaminen työpaikalla

1997: Tiedostopalvelin

Jaettu tiedostopalvelin oli selkeästi suosituin tapa jakaa tiedostoja ja työskennellä yhdessä samojen dokumenttien parissa. Tiedostopalvelin näkyi käyttäjälle levynä tai levyosoituksena, joten käyttöliittymä oli tuttu ja kaikki normaalit työskentelytavat toimivat. Navigointi oli selkeää, eksyä ei voi, hierarkiassa mennään ylös tai alas päin. Linkin jakaminen helppoa, tarvittaessa sen voi vaikka lukea puhelimessa. Tiedostojen siirtäminen ja kopioiminen paikasta toiseen erittäin helppoa ja nopeaa. Yhtä tiedostoa voi työstää vain yksi kerrallaan. Myös off-line käyttö on mahdollista jos käyttöjärjestelmässä siihen työkalut.

2017: Microsoft Sharepoint

Tiedostopalvelin elää ja voi hyvin edelleenkin, mutta joissain organisaatiossa ollaan siirrytty tai siirtymässä Sharepointin (en puhu pilviversiosta) ihmeelliseeen maailmaan. Vaikka unohdettaisiin sen hitaus levypalvelimeen verrattuna (mikä ei käytössä unohdu), taaksepäin on menty aimo matka. Navigointi on hyvin epäselvää ja perustuu linkityksiin, joita ei ole aina oikein tehty. Kahdella henkilöllä voi olla tietämättään eri näkymä, jos he ovat eri ryhmissä, mikä tekee "vaihtoehtoisen totuuden" määrittelyn vaikeaksi kun toinen sanoo, että "kyllä se siellä on "ja toinen "ei se ainakaan siellä ole". Käyttöoikeudet aina määriteltävä erikseen. Linkit ovat pitkiä ja mahdottomia muistaa, jolloin sähköpostia joutuu käyttämään indeksinä. Tiedostojen siirtäminen on selaimesta riippuen vaikeaa tai mahdotonta. Yhtä tiedostoa voi työstää vain yksi kerrallaan. Off-line käyttö ei onnistu.

Tuomio: Tiedostopalvelin voittaa jokaisella osa-alueella. Merkittävästi huonompaan on menty.

Julkiset keskusteluryhmät

1997: Usenet News

1990-luku oli Usenetin kulta-aikaa, vaikka ikuinen syyskuu oli jo alkanut. Kaikille avoimia keskusteluryhmiä löytyi laidasta laitaan, ja myös asiaa tuntevat osallistuivat keskusteluun. Osa ryhmistä oli moderoituja eli viestit hyväksytettiin etukäteen. News-ohjelmalla pystyi helposti suodattamaan viestejä lähes millä tahansa kriteerillä ja edistyksellisemmät ohjelmat pisteyttivät  automaattisesti ja nostivat esiin kiinnostavia viestejä esim. lähettäjän tai aiheen mukaan. Keskustelut näkyivät säikeistettynä eli vastaukset puumaisesti niiden viestien perässä, mihin oli vastattu. Kokonaiset sivuhaarat keskustelusta oli helppo ohittaa, jos se tuntui eksyneen sivuraiteille. Isosta massasta viestejä oli suhteellisen helppo seuloa itseä kiinnostavat viestit ja ohittaa muut. Käyttöliittymä oli aina sama tehokas aihepiiristä riippumatta eikä aihetta vaihtaessa tarvinnut siirtyä mihinkään tai rekisteröityä erikseen joka aihepiirin. Hakutoiminnot vanhoihin viesteihin tehokkaat.

2017: Web-forumit

Web-forumeita pyöritetään erilaisilla ohjelmistoilla, joten niitä on ehkä vähän epäreilua niputtaa yhteen, enkä ole edes tämän alueen asiantuntija. Yhtäkään en ole nähnyt, mikä tulisi käytettävyydessään lähellekään hyvää news-lukijaa. Automaattiset filtterit (kill file) yleensä loistavat poissaolollaan, viestiketjuja täytyy selata web-sivullinen kerrallaan sen sijaan että näkisi pelkät otsikot, lähettäjän ja ajan. Jos tämä ominaisuus tuotteesta löytyy, jokaista viestiä minkä haluaa lukea pitää erikseen klikata hiirulla eikä ketjussa pääse eteenpäin pelkkää välilyöntiä painamalla. Säikeistyksen puuttuessa keskustelu rönsyää ja näkyy peräkkäin vastauksia ihan eri viesteihin, jolloin keskustelun hahmottaminen on hidasta ja vaikeaa. Haku sentään löytyy yleensä.

Tuomio: News-teknologian hiipuminen oli suuri menetys ihmiskunnalle, enkä oikein vieläkään ymmärrä mistä se johtuu ellei sitten kaupallisesta mallista. News aiheutti vain kustannuksia palveluntarjoajalle kun taas web-forumille voi myydä mainoksia. Tämän poismenoa suren ehkä eniten enkä ole sen jälkeen juuri jaksanut verkkokeskusteluja seurata.


"The more things change the more they stay the same"

Sähköposti

1997: Erilaiset sähköpostiohjelmat

Sähköpostiohjelmat kehittyivät 1990-luvulla, mutta alla olevat protokollat eivät juurikaan. Kehitys saavutti tietynlaisen lakipisteen, Sähköposti on yksi hyödyllisimmistä työkaluista ja suhteellisen luotettava. Käyttöä haittaa mutta ei estä roskaposti.

2017: Erilaiset sähköpostiohjelmat

Käytän toki eri ohjelmaa sähköpostiin nyt kun 20 vuotta sitten, mutta toiminnallisuudessa ja käyttötavoissa ei ole juuri muutoksia. Sähköposti on yksi hyödyllisimmistä työkaluista ja suhteellisen luotettava. Käyttöä haittaa mutta ei estä roskaposti.

Tuomio: Ei juuri muutoksia, mutta hyvä ettei menty rikkomaan sitä, mikä toimii

WWW-Selain

1997: 2 suosittua vaihtoehtoa, lisäksi muita vähemmän käytettyjä

WWW-selaimia on pari suosittua (Netscape, Internet Explorer) ja jokunen vähemmän käytetty (Opera). Selainta on aika helppo käyttää ja sillä pääsee minne haluaa. Välillä selain kaatuu

2017: 1 suosittu vaihtoehto lisää, lisäksi muita

WWW-selaimia on muutama suosittua (Chrome, Mozilla, Internet Explorer) ja jokunen vähemmän käytetty (Opera). Selainta on aika helppo käyttää ja sillä pääsee minne haluaa. Välillä selain kaatuu. Kaikissa selaimissa on välilehdet.


Tuomio: Paljonkin muutoksia, mutta onko mitään olennaista. Tabit parantavat käyttökokemusta ja pidän niitä merkittävimpänä käyttäjän kannalta. Eteenpäin on menty, mutta ei mitään todellisuudessa mullistavaa. Tämä on erityisen hauska todeta 90-luvun kokemusten perusteella, missä "Internet-vuosi" vastasi ainakin 4 tavallista vuotta ja selaimista tuli uusia "mullistavia" versioita puolivuosittain.

Hakukone

1997: Altavista

Hakukoneiden tarve kävi ilmeiseksi melko nopeasti kun sisältöä tulvi uuteen WWW-ympäristöön. Altavistalla voit hakea millä tahansa hakusanalla ja se selaa "koko Internetin". Haun tuloksena enemmän linkkejä kuin kukaan jaksaa plärätä, mutta yleensä myös hyödyllisiä.

2017: Google

Google on hakukoneiden kuningas, josta voit hakea millä tahansa hakusanalla ja se kattaa ihan kaiken, paitsi nk. pimeää Internettiä (joka on massaltaan isompi, ihan kuten pimeä ainekin). Joka tapauksessa haun tuloksena on yleensä hyödyllisiä linkkejä.

Tuomio: Vaikka kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta, kyllä ne tulokset ovat niin paljon parantuneet, että ehkä tämä pitäisi  siirtää seuraavan otsikon alle.

Kehitys kehittyy 

Uutisvirran seuranta

1997: "push"-toiminnallisuus selaimessa

Eipä tästä sen enempää.

2017: RSS syötteet

Dave Winer itse asiassa aloitti RSS:n kehittämisen samana vuonna 1997, mutta se ei ollut yleisessä käytössä. RSS teki uutisvirroille saman kuin news-järjestelmä keskustelun viesteille: mahdollisti ison massan seuraamisen ja seulomaan siitä, mikä itseä kiinnostaa. Lähes kaikki kiinnostavat itseään päivittävät web-sitet julkaisevat päivitykset RSS syötteessä, ja keskitetyt palvelut kuten Feedly tekevät seurannasta tosi helppoa.

Tuomio: Valtavaa kehitystä, 1997 ei oikeastaan ollut mitään välinettä tähän. RSS on elämää helpottava ja aikaa säästävä keksintö, joka melkein korvaa Usenetin pois menon.

Yleisölle suunnattu äänipohjainen viestintä

1997: Radio

Radio yleisöviestimenä on koko lailla vanha, ja ensimmäinen radiolähetys Suomessa lähetettiin sopivasti tasan sata vuotta sitten. 1990-luku oli kaupallisten radiojen kulta-aikaa, tarjontaa oli paljon ja joukossa paljon hyvää sisältöä. Radion käyttöliittymä on niin helppo, että siihen on vaikea keksiä parannuksia. Ääniviestintä on erittäin tehokasta ajankäytön suhteen, koska siihen voi keskittyä juuri sen verran kun haluaa.

2017: Podcastit (ja radio)

Radio ei onneksi ole mennyt mihinkään, vaikka toiset ovat sille synkkää kohtaloa ennustaneetkin. Podcast on kuitenkin merkittävä innovaatio ääniviestintään. Podcastin avulla voi kuunnella radio-ohjelmia silloin kun haluaa missä haluaa, keskeyttää/jatkaa jne. Lisäksi podcastilla voi kuunnella paitsi ulkomaisten radioasemien ohjelmia myös lukuisia pienempien toimijoiden kuten harrastelijoiden tietylle aihealueelle kohdistuvia lähetyksiä, podcastin tuottamisen kustannukset ovat ihan eri luokkaa kuin radioaseman.

Tuomio: Merkittävää edistystä ja erityisesti lämmittää, että uusi tekniikka on tullut vanhan rinnalle ja vanha on edelleen käytettävissä.

Tietosanakirja

1997: Multimedia CD-ROM

1990-luvulla kokivat lyhyen kukoistuskauden CD-ROM aseman giganttista kapasiteettia hyödyntävät multimedia-tietosanakirjat, kuten Microsoft Encarta. Itsekin muistan jonkun sellaisen saaneeni, vaikken sitä katsonutkaan kuin kerran tai pari. Paperinen tietosanakirjasarja meillä oli kotona lapsena ja paitsi että se oli erittäin vaikuttava hyllyssä, siellä oli myös ihan hyödyllisiä artikkeleja ja silloin tällöin sieltä asioita tarkistin. Käyttöliittymä oli ihan toimiva ja viimeiset kirjat olivat vain indeksejä.

2017: Wikipedia

Wikipedia on niin hieno resurssi, että on vaikeaa kuvitella aikaa ilman sitä. Vannevar Bushin maailmaa muokannut visio tullut lihaksi. Artikkeleja löytyy aiheesta kuin aiheesta, ne ovat hyvin kattavia ja niistä pääsee suoraan linkkejä seuraamalla toisiin, niin että sinne voisi unohtua koko päiväksi jos ei olisi mitään muuta tekemistä. Paperiseen verrattuna etuja on, että indeksikirjaa ei tarvita eikä myöskään tarvitse odottaa vuosia aakkosten loppupäässä olevien juttujen ilmestymistä. Tähänkin juttuu tarkistin faktoja Wikipediasta mutta tietosanakirjasta tai rompulta en olisi sitä taatusti tehnyt.

Tuomio: Vaikka tietosanakirja ei keksintönä ole uusi, Wikipedia on mullistava paitsi sisältönsä myös "business"-mallinsa puolesta. Kun se aloitti itse luulin, ettei se koskaan lähtisi lentoon. Tässä asiassa olen mielelläni väärässä. Toivon silti, että myös Encyclopedia Britannica pystyy jatkamaan mukana tulevaisuudessa.


lauantai 12. lokakuuta 2013

Poliittista draamaa (osa 1)

Olen ollut poliittisen TV-viihteen ystävä siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran näin vieläkin lajissaan ylittämättömän BBC:n tuottaman "Kyllä, herra ministeri". Sarjaa kiiteltiin siitä, että vaikka se on lajissaan komedia, se kuvaa yllättävän realistisesti päätöksentekoa kulissien takana.

Sarjaa sai ansaitun jatko-osan, ja BBC on tietenkin kunnostautunut senkin jälkeen sekä poliittisella komedialla (esim. ""Politiikan nappula") sekä draamalla, kuten alkuperäinen "House of Cards". 2000-luvulla mainioita tuotantoa on tullut myös muualta, kuten tanskalainen "Vallan linnake" tai Netflixin uudempi versio House of Cardsista.

Paitsi että olen näiden ohjelmien parissa viihtynyt, olen myös niistä oppinut. Usein toistuva manööveri on poliittisen vastustajan pakottaminen eroamaan. Oikein toteutettuna tällä tempulla päästään eroon hankalasta tyypistä ilman, että hän oikeastaan ehtii tajuta, mikä häneen iski. Temppuun tarvitaan vähintään neljä erilaista roolia.
  • Pääsuunnittelija on koko homman aivo, joka kokemuksellaan ja kontakteillaan suunnittelee ja toteuttaa operaation. Hän on usein yksi draaman päähenkilöistä tai joskus häntä avustava spin doctor. Pääsuunnittelijan nimi tai rooli ei koskaan näy julkisuuteen eikä tempun kohde saa selvillä kuka oli homman takana. Ulospäin tapahtumaketju näyttää sattumanvaraiselta, vaikka todellisuudessa merkittävimmät asiat on suunniteltu kellontarkasti.
  • Sisäpiirin henkilö on ihminen, jolla on operaation kohdetta vahingoittavaa tietoa. Tämä tieto ei voi olla itsessään kovin vaarallista, koska muuten se voitaisiin vain julkistaa ja koko manööveri olisi täysin tarpeeton. Operaation kauneus ja pääsuunnittelijan ammattitaito näkyy siinä, miten tätä harmitonta tietoa käyttämällä vastustaja pystytään kampeamaan ulos. Sisäpiirin henkilö luovuttaa tietonsa joko katkeruudesta tai hänet huijataan siihen.
  • Mediakontakti on pääsuunnittelijan luottotoimittaja, jolle luovutetaan sopivaa tietoa oikeaan aikaan. Onnistumisen kannalta on olennaista, että mediakontakti ei lähde sooloilemaan, vaan tiputtelee tietoa sovitussa laajuudessa ja sovitussa aikataulussa. 
  • Poliittinen kontakti taas jakaa tietoa julkisuudelta piilossa ja vaikuttaa niihin avainhenkilöihin, joiden tuki on välttämätöntä kohteen jatkamiseen toiminnassaan. Julkisuuteen näkyvä mediakohu on välttämätön mutta ei riittävä osa operaation varmistamiseen; yhtä tärkeää on saada kohteen "esimies" (esim. pääministeri/presidentti/puheenjohtaja) uskomaan, että hänelle helpointa on vaihtaa kohde toiseen (tai antaa vaihtua).
Juonen onnistumisen kannalta on tärkeää, että kohde pystytään yllättämään täysin eikä hänelle anneta mahdollisuutta reagoida tai valmistautua puolustumaan. Koska sisäpiirin henkilön tieto ei ole kovin merkityksellistä (kuten sanottu, muuten koko operaatiota ei tarvittaisi), operaation onnistuminen on epätodennäköistä, jos kohde ei tee virheitä puolustauessaan. Tämän takia operaatioon kuuluu hyökkääminen useammasta suunnasta (mediakontakti ja poliittinen kontakti), informaation (josta osan tarkoitus on harhauttaa) jakaminen tipoittain ja jatkuva kiire ja paine.

Meillä sivustakatsojilla on nyt ollut harvinainen tilaisuus nauttia tämän manööverin oikeaoppisesta toteutuksesta ministeri Hautalan eroon johtaneissa tapahtumissa. Harmi vain, että ainakin vielä osa pääsuunnittelijan henkilöllisyys ja motiivi on piilossa, koska vain näkemällä jäävuori kokonaisuudessaan eikä vain sen huippua voi tästä taideteoksesta nauttia täysin.

Tässä asiassa sisäpiirin tieto on se, että ministeri Hautala on ollut sitä mieltä, että Arctia Shippingin ei tulisi jättää rikosilmoitusta mielenosoituksesta, jotka Greenpeacen jäsenet järjestivät maaliskuussa, ja välittänyt tiedon avustajansa kautta yhtiön johdolle. Kyseisessä tapahtumassa (jota ei tule sotkea Greenpeacen myöhempään mielenosoitukseen) ei aiheutettu vahinkoa eikä paikalla ollut poliisi katsonut tarpeelliseksi edes ottaa osallistujien nimiä ylös, mistä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä mahdollisen rikkomuksen vakavuudesta. 

Olisiko yhtiön etu edellyttänyt rikosilmoituksen tekemistä? Vaikeaa nähdä, mitä hyötyä yhtiölle tai valtio-omistajan edustajina veronmaksajille olisi käynnistää prosessi, joka erittäin epätodennäköisesti ei johda tuomioon, kun poliisinkin kanta on ollut, että rikosilmoitusta ei kannata tehdä. Tämän seikan esille tuomista yhtiön johdolle on sinänsä vaikeaa pitää tuomittavana - tosin tässä tapauksessa on huomauttamista siitä, miten se viestittiin yhtiölle. Kuitenkin on vaikeaa väittää, että Hautala olisi neuvoa antaessaan toiminut jotenkin yhtiön etua vastaan tai puuttunut oikeudelliseen prosessiin, joka ei ollut edes käynnistynyt. 

Julkisuudessa nähtynä tapahtumien kulku on seuraava. Keskiviikkona 9.10. klo 6.05 Iltalehden toimittaja Pekka Tiinanen julkaisee uutisen otsikolla Hautala esti rikosilmoituksen. Pekka Tiinanen esittää draamassa mediakontaktin roolia. Juttu itsessään ei vaikuta kovin merkitykselliseltä tai hälyttävältä. "Sattumalta" Hautala on julkaisun aikaan matkalla Washingtoniin, mutta hänet on tavoitettu välilaskun aikana. Tässä vaiheessa on toimittajan uskottavuuden kannalta tärkeää, että voidaan sanoa, että kohteeseen on oltu yhteydessä, mutta että kohdetta ei tarpeettomasti hälytetä.

Seuraavassa vaiheessa huomaamme, että poliittinen kontakti ei laiskotellut. Useat kansanedustajat ovat vaatimassa ministerin eroa, esim. SDP:n Jukka Kärnä klo 10.04. Manööverin kannalta on olennaista, että
1) Poliittinen kontakti saa mukaan nimiä kaikista puolueista eikä vain perussuomalaisista, koska siinä, että perussuomalaiset arvostelevat vihreiden ministeriä ei ole mitään uutiskynnyksen ylittävää
2) nämä kansanedustajat saavat muutakin tietoa kuin mitä lehdessä lukee. Onko mahdollista, että vakavasti otettavat kansanedustajat tarttuisivat näin heppoiseen juttuun? Ehkä, mutta aika epätodennäköistä että muutaman tunnin kuluttua julkaisusta vain kyseisen lehtijutun lukemalla heitä olisi näin paljon. Poliittisen kontaktin tehtävä on vakuuttaa asianosaiset, että tässä on pitävät todisteet, paljon muutakin takana ja nyt kohde saadaan oikeasti lähtemään.
3) kohde ei pääse sammuttamaan tulipaloa heti alkuunsa (kun kello on Suomessa klo 10 aamulla on se Washingtonissa 3). Onnistumisen kannalta on tärkeää, että jos itse teko ei ole sellainen, josta lentäisi pihalle, kohteen täytyy jollain lailla epäonnistua sen selvittämisessä. Tämä nähtiin (tosin varmaan suunnittelemattomasti) Ilkka Kanervan kohdalla. Vastustajan epäonnistumista voidaan edesauttaa aiheuttamalla mahdollisimman suuri paine, hämäämällä ja kiireellä. Se, että tapahtuman julkaisu osui 1,5 vuoden päähän itse tapahtumasta juuri nyt, on osoitus pääsuunnittelijan taitavuudesta.

Poliittinen kontakti jakaa myös, todennäköisesti välikäsien kautta, samaa viestiä pääministeri Kataiselle. Katainen on päivän mittaan arvatenkin yhteydessä myös Hautalaan. Eri suunnista tuleva ristiriitainen informaatio saa pääministerin varovaiseksi ja epäilemään, että asiassa on jotain isompaa takana.

Viestin toisessa osassa (jos kirjoitan sellaisen) kommentoin tapahtumaketjun loppuosaa, omistajaohjausosaston silloisen ylijohtajan Pekka Timosen toimintaa sekä käsitystäni, että vaikka Arctia Shippingin johto on osallisena tässä prosessissa, se on sitä vain sisäpiirin henkilön roolissa eikä sillä ole kyvykkyyttä tai kontakteja toimia koko hankkeen ohjaajana.


torstai 21. maaliskuuta 2013

Auto - näytelmä kolmessa näytöksessä


Auto – näytelmä kolmessa näytöksessä
Kirjoittanut: Jani Grönberg
Henkilöt:
Matti Vauramo, apulaiskaupunginjohtaja, liikuntatoimi
Timo Möttölä, hänen sihteerinsä
Leila Sjöblom, toimittaja, Kaupungin sanomat
Näytelmä perustuu fiktioon ja kaikki yhteydet todellisiin tai kuviteltuihin henkilöihin ja tapahtumiin ovat täysin sattumanvaraisia. Kuitenkin kirjoittajaa on inspiroinut Helsingin Sanomien artikkeli 21.3.2013 ”Helsingin liikuntajohtaja haluaa auton, jonka päästöt ylittävät rajat”, http://www.hs.fi/kaupunki/Helsingin+liikuntajohtaja+haluaa+city-maasturin/a1363796042799

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
7.1.2013, paikka apulaiskaupunginjohtajan toimisto
MÖTTÖLÄ: Katsotaanko sitten tämän viikon kalenteria. Keskiviikkona 9-12 teillä on öljyntorjuntaryhmän valmiusraportin läpikäynti ja budjetointikeskustelu, iltapäivällä sitten…
VAURAMO: Öljyntorjuntaryhmän? Oletko varma, että katsot oikean henkilön kalenteria?
MÖTTÖLÄ: Kuten olen Teille kertonut, kaupunginvaltuusto on päättänyt 5.4.2001, että Helsingin öljyntorjunta-asiat ovat liikuntaviraston vastuulla.
VAURAMO: Mikähän järki siinäkin mahtaa olla… Liikuntaahan se sisältää Pelastuslaitoksenkin toiminta, vaan ei sitä täällä ole. No, ei kai sille tässä vaiheessa mitään voi… Onko muuta?
MÖTTÖLÄ: Pitäisi taas jossain vaiheessa varata vuosihuolto ja katsastus teidän autollenne, mutta siinä ei ole kiirettä, kunhan kevään aikana.
VAURAMO: Taasko? Se rotiskohan on jo yli 5 vuotta vanha. Eikö me olla vieläkään saatu sitä vaihdettua?
MÖTTÖLÄ: Kuten muistamme, kaupunki tiukensi hankintasäännön rajoituksia sekä auton hinnan että päästörajoitusten suhteen. Emme ole löytäneet markkinoilta sellaista citymaasturia, joka mahtuisi uusiin rajoihin.
VAURAMO: Tämä on todella säälittävää. Kyllä kaverit yksityisellä puolella nauraisi, jos kertoisin että meillä on johtajilla samat säännöt kuin duunareilla. Muutenkaan en kehtaisi enää yhtään vuotta ajaa sillä vanhalla romulla, toiset vaihtaa joka vuosi ja kaupungillakin sentään neljän vuoden välein… Hei Möttölä!
MÖTTÖLÄ: Herra apulaiskaupunginjohtaja.
VAURAMO: Nyt mä sen keksin! Jos kerran meillä on vastuulla öljyntorjunta, niin kyllähän siihen pitää olla myös asianmukaiset vermeet! Laitetaan uusi hakemus ja sanotaan, että se tulee osittaiseen hälytysajoneuvokäyttöön, sitten eivät työsuhdeauton rajoitukset sitä koske.
MÖTTÖLÄ: Kaikella kunnioituksella, herra apulaiskaupunginjohtaja, en pidä kovin todennäköisenä, että tuo perustelu johtaisi toivottuun lopputulokseen.
VAURAMO: No, ei se ota, jos ei annakaan. Laitetaan vaan uusi hakemus vetämään, ei siinä mitään häviä. Ja Möttölä…
MÖTTÖLÄ: Herra apulaiskaupunginjohtaja…
VAURAMO: Kipaise jostain lainaksi haalarit, kypärä ja kumisaappaat. Laitetaan vetävä kuva hakemukseen liitteeksi.

TOINEN NÄYTÖS
20.3.2013, apulaiskaupunginjohtajan toimisto
Puhelin soi. VAURAMO vastaa.
VAURAMO: Apulaiskaupunginjohtaja Vauramo.
SJÖBLOM: Täällä puhuu Leila Sjöblom Kaupungin Sanomista. Onko teillä hetki aikaa?
VAURAMO: No ainahan aikaa on median edustajille. Miten voin auttaa?
SJÖBLOM: Meidän tietoomme on tullut, että olette hakenut uutta työsuhdeautoa, pitääkö tämä paikkansa?
VAURAMO: Juu, edellinen onkin ollut käytössä jo reippaasti yli ohjesäännön vaatiman ajan. Mutta näinä aikoina pitää itse kunkin osallistua säästämiseen.
SJÖBLOM: Oletteko tietoinen, että kaupungin säännön mukaan uusien työsuhdeautojen päästöjen määrä voi olla maksimissaan 100g/km. Ehdottamanne malli ei ole lähelläkään tuota, ja on se aika kalliskin.
VAURAMO: Kuulkaas nyt, minulla on aina mielessäni veronmaksajien etu. Kyllähän toimittaja tietää, että minun vastuualueellani on myös kaupungin öljyntorjunta?
SJÖBLOM: Itse asiassa en tiennyt.
VAURAMO: Ensi kerralla kannattaa ottaa taustoista paremmin selvää. Toimittaja varmasti ymmärtää, että öljyvahinko ei katsoa kelloa eikä kalenteria. Helsingissä ne yleensä tuppaavat osua merenrannoille. Kun sellainen tulee kohdalle, niin silloin on kiire eikä auta mennä jollain hybridillä, jonka voi joutua jättämään kilometrien päähän ja sitten ruveta kävelemään. Jos ei omalla autolla pääse, ei ole muuta vaihtoehtoa kun ostaa erikseen toinen auto, jolla pääsee perille saakka. Toimittajallekin on varmasti selvää, että kahden auton päästöt olisi yhteensä reippaasti yli 200g/km ja hankintahintakin korkeampi, eli kyllä tässä on koko ajan kaupungin kokonaistaloudellinen etu mielessä.
SJÖBLOM: Tuota näkökulmaa en tosiaan ajatellut. Sattuuko tuollaisia tilanteita useinkin?
VAURAMO: Herran kiitos, ei ole vielä Helsingin kohdalle osunut. Mutta minulla on kuitenkin kuva, jonka voisi lehteen laittaa.
SJÖBLOM: Herra apulaiskaupunginjohtaja, kiitos haastattelusta.
VAURAMO: Kiitos.

KOLMAS NÄYTÖS
21.3.2013, apulaiskaupunginjohtajan toimisto.
VAURAMO lukee  Kaupungin Sanomia. MÖTTÖLÄ istuu viereisessä huoneessa. Huoneiden välinen ovi on auki.
VAURAMO: Möttölä!
MÖTTÖLÄ saapuu.
MÖTTÖLÄ: Herra apulaiskaupunginjohtaja.
VAURAMO: Varaa vaan se vuosihuolto ja katsastus autolle, niin kuin puhuttiin… Muuten, mikäs se meidän säästötavoite tälle vuodelle oli?
MÖTTÖLÄ: Viisi miljoonaa euroa, herra apulaiskaupunginjohtaja.
VAURAMO: Möttölä, ottakaapa selvää, ketkä virastossa tuntevat Kaupungin Sanomien toimittajia. Laitetaan nyt säästötalkoot reippaasti liikkeelle, minulla on semmoinen kutina, että meillä on hallintoporras turhan raskaasti miehitetty. Niin kuin olen aina sanonut, meidän pitää kohdella veronmaksajien rahoja kuten omiamme.
MÖTTÖLÄ: Asia selvä, herra apulaiskaupunginjohtaja.

LOPPU.

perjantai 19. elokuuta 2011

Ja tapahtui niinä päivinä


"Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava." Nämä sanat, joilla Luukkaan evankeliumin toinen luku alkaa, ovat tuttuja kaikille vanhan raamatunkäännöksen aikana koulun joulujuhlissa istuneille. Augustus ei tosin käyttänyt keisarin titteliä, vaan oli vaatimattomasti "ensimmäinen kansalainen" (princeps). 

Augustuksen murhenaiheet tuskin loppujen lopuksi poikkesivat nykyisenkään liittovaltion päämiehen murheista: kapinalliset maakunnat, "terroristit", korruptio ja tietenkin budjetin tasapainottaminen. Ehkä valtakunnan puolustus oli tuohon aikaan enemmän esillä.

Suomessa, vaikka ei ole liittovaltio saatikka imperiumi, on myös etsitty ahkerasti keinoja verotulojen kasvattamiseen. Johtava taloudellinen ajattelija Björn Wahlroos on esittänyt ajatuksen kansalaisten vapaa-ajan verolle panemiseksi.

Valitettavasti tämä sinänsä luova ajatus on pahasti aikaansa jäljessä. Nykyään runsas vapaa-aika ja hyvä veronmaksukyky korreloivat voimakkaan negatiivisesti. Kaikkein eniten vapaa-aikaa omaavat päin vastoin jopa tarvitsevat yhteiskunnan tukea. Heidän osaltaan verojen lisääminen on yhtä tehokasta kuin käteispantin vaatiminen lainasta rahattomalta. 

Toisin oli Augustuksen aikaan. Vähiten vapaa-aikaa oli orjilla, joilla ei ollut työsopimuksessa viikkotunteja eikä vuosilomia. Heille ei olisi näin ollen kohdistunut merkittävää verorasitusta, mikä onkin hyvä, koska myöskään palkkaa ei maksettu työehtosopimuksen mukaisesti. Orjien omistajat taas hyötyivät heidän työstään oletettavasti sekä rahallisesti että lisääntyneenä vapaa-aikana, jolloin heitä olisikin sopinut verottaa.

Yhtenä ratkaisuna voisi olla orjuuden palauttaminen nyky-yhteiskuntaan, joka samalla myös auttaisi työttömyysongelmaan, mutta tätä ei voine pitää realistisena. Esitänkin toisen vaihtoehdon, joka vastaa paremmin nyky-ajan vaatimuksia.

Veroa on kaavailtu myös laskennalliselle "asuntotulolle", joka syntyy siitä kun niiden, jotka asuvat omassa asunnossaan ei tarvitse maksaa vuokraa itselleen. Tätä ajattelua voidaan loogisesti laajentaa asumiseen kiinteästi liittyviin kotitöihin - kuinka moni tekee niitä itse ja saa aiheettoman veroedun niihin kansalaisiin, jotka teettävät ne ulkopuolisilla? Tämä on selkeästi myös eriarvoistavaa. En huomioi tässä kotitalousvähennystä, joka mahdollistaa teettämisen myös muilla ilman veroja, kun näyttää siltä, että sen määrää ollaan vähentämässä ja varmaan aiheittain siitä luopumassa.

Verottamalla itse tehtyä kotitaloustyötä (esim. tiski 2€, siivous 20€) saavutettaisiin mm. seuraavia etuja:
  • "Pimeä" kotitaloustyö saataisiin näkyväksi (myös BKT:hen), ja tästä tulisi huimaa kasvua tilastoihin
  • Kotitaloustyön puuttuva arvostus nousisi. Nykyään ei kotitöiden tekemistä pidetä juuri minään, mutta kyllä ihmiset arvostavat sellaista, mistä joutuu maksamaan.
  • Resurssit ohjautuisivat tarkemmin, kun ihmiset joutuvat miettimään kannattaako sittenkään alkamaan siivota vai pitäisikö kuitenkin olla ylimääräinen tunti palkkatyössä.
  • Rahat kilisevät valtion kirstuun, koska vaikka kotitöitä voi tiettyyn rajaan asti vähentää, ei niistä kuitenkaan voi kokonaan luopua.

Muita ajatuksia fiskaalisen taloustasapainon palauttamiseen ovat vessamaksun ulottaminen myös kotiin (missä varmaan käydään eniten vessassa) ja työpaikoille (taas joutuu miettimään, kannattaako sittenkään pitää vessataukoa), ihmisen omistamien vaatekappaleiden määrän tai arvon mukaan määräytyvä vero (tarvitseeko niillä vaatteilla koreilla) sekä Internetiin kirjoittamista koskeva lupamaksu (sivutuotteena saadaan myös rekisteri kaikkien kirjoittajien nimistä ja sosiaaliturvatunnuksista, mitä tarvitaan myöhemmin terrorismin ja väärien ajatusten torjuntaan).

Olen varma, että myös Rooman ensimmäinen ja myöhemmät keisarit olisivat ottaneet tällaiset ajatukset ilolla vastaan, jos joku olisi niitä hoksannut esittää. Silloin meilläkin ehkä puhuttaisiin nyt latinaa ja sivistystaso olisi sen mukainen.